Hip. Roadtrip osa III tehtiin tällä kertaa Marian seurassa ja kohteena oli pohjoisempi Etelä-Afrikka ja Swazimaa. Koska ihan kaikkialle ei jaksa ajaa, niin helpompaa oli lentää Johannesburgiin, vuokrata pienin mahdollinen auto, ajaa sillä huonoimmilla teillä ja palauttaa se Durbaniin ja lentää kotiin. Säästyi tuossakin yli 2000km ajokilometrejä, eikä täällä loputtomiin aikaa ole.
Johannesburgista Swazimaahan menee vain tylsä ja suora tie, enkä jaksa sen kuvailuun tuhlata hyvää näyttökapasiteettia. Reitiltä poiketessa voisi löytää vaikka mitä kivaa, mutta kaikkeen ei näillä aikarajoitteilla pysty. Satsataan niihin itsestäänselvyyksiin siis.
Swazimaassa on hieman samaa henkeä kuin Lesothossa. Köyhä, Etelä-Afrikkaa kehittymättömämpi maa, jossa yli 30 % väestöstä on HIV/AIDS -potilaita, joten tulevaisuus ei näytä yhtään paremmalta kuin nykypäiväkään. Maantiellä voi törmätä lehmään/lehmiin/aasiin ja kiehtovaa maassa on juuri se, ettei siellä oikeastaan ole mitään. Omavaraiset "maatilat" elättävät vieläkin pari perhettä kerrallaan, eikä kukaan varsinaisesti kärsi ylipainosta. Maisemissa Lesotho vei pidemmän korren, mutta oli Swazimaassakin nähtävää. Oli se ainakin näyttävämpi kuin Laihia.
Swazimaassa tuli vietettyä vain kaksi yötä, koska koko maan läpi ajaisi noin kahdessa tunnissa. Keskityttiin siis olennaiseen ja vietettiin kaksi yötä luonnonpuistossa, mikä ei Etelä-Afrikassa onnistuisi lähinnä budjettisyistä. Sinänsä luonnonpuistosta herääminen ei poikkea normihostellista; pihalla konttaava pahkasika ei ole yhtään nätimpi kuin krapulainen brittituristi. Ja luonnonpuistossa kävi paikallista faunaa lähinnä sääliksi, pienen puiston kymmenestä erilaisesta eläinlajista ainoastaan virtahepo ei ole päätynyt grilliin. Traagista, mutta tavallaan ihan tolkuttoman hauskaa :) Ja koska mulla on vieläkin mun uus järkkäri, niin kuvia on otettu taas ihan urakalla. Swazimaan kuvat saa siis tarkastaa tästä.
Swazimaa on muuten malaria-aluetta ja ennaltaehkäisyn nimissä pitää syödä lääkettä. Lääkepaketissa on noin 120-kohtainen lista mahdollisista sivuvaikutuksista ja ihan todennäköisyyden takia jokin niistä osuu kohdalle. Omat unet on ollu sekavampia kuin Picasson ja Dalin maalaukset yhteensä, mutta onneksi päivävaikutukset ovat olleet pienempiä, jos sitä ei lasketa, että yhtäkkiä kaikki maapallolla ja sen ulkopuolella voi kiukuttaa. Keskiviikkona meni iltapäivä nauraessa sille, että koko ajan kiukutti, vaikka kaikki oli loistavasti. Neljä viikkoa nappeja jäljellä, tästä voi tulla vielä jännää.
Swazista jatkettiin Etelä-Afrikan puolelle Zulujen maille Hluhluwe-Infolozin luonnonpuistoon ja St.Lucian suistoon, jossa elää jo niin paljon eläimiä, etten edes mä pysty kurittamaan niitä grillillä. Tyydyttiin siis tarkkailemaan niitä veneestä ja autosta ja kun on lapsesta asti katsonut Avaraa Luontoa, niin nyt oltiin hyvillä seuduilla. Yhtään kissapetoa ei bongattu millään kierroksella, mutta leveä- ja suippohuulisarvikuono, elefanttilauma, virtahepo, krokotiili, seepra, pahkasika, vesipuhveli, kirahvi, paviaani ja läjä antilooppeja melkein korvasi kissojen puutteen. Eikä nyt siis puhuta mistään häkkieläimistä, vaan 90km*20km kokoisesta savannista, missä noita sitten joko bongaa tai ei. Mahtavaa.
Durbanin kautta siis kotiin, mutta Durbanissa ei ole oikeastaan mitään muuta kuin lämmin meri ja hieno ranta. Surffasin kerran. Piste. Ei teitä kiinnosta kuitenkaan :) Mutta jos kuvia haluaa katsoa, niin ne ovat täällä. Tämä on mun suosikki, ei todennäköisesti osu monta kertaa enää kohdalle.
Kuusi yötä jäljellä lähtöön ja viikon päästä Suomessa. Outoa. Tavallaan kiva tulla kotiin, mutta jösses, että tänne jää ikävöitävää. Avaudun tuosta myöhemmin, jätetään matkakertomukset onnellisiksi, koska sitä niiden kuuluu täällä olla.
