Jäähyväiset Afrikalle

Kai tämänkin päivän oli tultava, lähtö on edessä 25 tunnin päästä. Viimeiset surffit on riemuttu, läksäritkin pidin, lisäsin kaksi eläintä pihvilistaan (Fallowdeer ja Blesbuck) ja kävin soittamassa baarissa symbolisesti Green Dayn Time of Your Life -biisin. Järkyttävän haikeeta lähteä ja aamulla pitää tarkastaa viimeinen auringonnousu. Jos on pilvistä, eikä aurinko näy, niin en tule takaisin kotiin :)

Kiitos, kun luitte tätä, kiva oli kirjoitella. Ja koska itse en näköjään tuota millään tavalla laatutekstiä tänään(kään), niin lainataan Dostojevskia, että saadaan tyylikäs päätös blogille. Voin aina vedota tuohon sitten, kun harmittaa surffauksen puute tai fileiden hinta Suomessa.

"Ulkomailla olin ollut aikaisemminkin, ja aina oli olo tuntunut vastenmieliseltä. Eipä sillä, mutta nähkääs: edessä on rusottava taivas, Napolinlahti, meri - kun niitä katselee, mieli käy vain haikeaksi. Ja mikä sen inhottavampaa kuin semmoinen mielenhaikeus! Ei, kotimaassa on parempi: täällä voi ainakin syyttää toisia kaikesta ja julistaa itsensä ihan syyttömäksi."

Nähdään Suomessa.

Monta seepraa ja 1700km maantietä rajussa lääketokkurassa.

Hip. Roadtrip osa III tehtiin tällä kertaa Marian seurassa ja kohteena oli pohjoisempi Etelä-Afrikka ja Swazimaa. Koska ihan kaikkialle ei jaksa ajaa, niin helpompaa oli lentää Johannesburgiin, vuokrata pienin mahdollinen auto, ajaa sillä huonoimmilla teillä ja palauttaa se Durbaniin ja lentää kotiin. Säästyi tuossakin yli 2000km ajokilometrejä, eikä täällä loputtomiin aikaa ole.

Johannesburgista Swazimaahan menee vain tylsä ja suora tie, enkä jaksa sen kuvailuun tuhlata hyvää näyttökapasiteettia. Reitiltä poiketessa voisi löytää vaikka mitä kivaa, mutta kaikkeen ei näillä aikarajoitteilla pysty. Satsataan niihin itsestäänselvyyksiin siis.

Swazimaassa on hieman samaa henkeä kuin Lesothossa. Köyhä, Etelä-Afrikkaa kehittymättömämpi maa, jossa yli 30 % väestöstä on HIV/AIDS -potilaita, joten tulevaisuus ei näytä yhtään paremmalta kuin nykypäiväkään. Maantiellä voi törmätä lehmään/lehmiin/aasiin ja kiehtovaa maassa on juuri se, ettei siellä oikeastaan ole mitään. Omavaraiset "maatilat" elättävät vieläkin pari perhettä kerrallaan, eikä kukaan varsinaisesti kärsi ylipainosta. Maisemissa Lesotho vei pidemmän korren, mutta oli Swazimaassakin nähtävää. Oli se ainakin näyttävämpi kuin Laihia.

Swazimaassa tuli vietettyä vain kaksi yötä, koska koko maan läpi ajaisi noin kahdessa tunnissa. Keskityttiin siis olennaiseen ja vietettiin kaksi yötä luonnonpuistossa, mikä ei Etelä-Afrikassa onnistuisi lähinnä budjettisyistä. Sinänsä luonnonpuistosta herääminen ei poikkea normihostellista; pihalla konttaava pahkasika ei ole yhtään nätimpi kuin krapulainen brittituristi. Ja luonnonpuistossa kävi paikallista faunaa lähinnä sääliksi, pienen puiston kymmenestä erilaisesta eläinlajista ainoastaan virtahepo ei ole päätynyt grilliin. Traagista, mutta tavallaan ihan tolkuttoman hauskaa :) Ja koska mulla on vieläkin mun uus järkkäri, niin kuvia on otettu taas ihan urakalla. Swazimaan kuvat saa siis tarkastaa tästä.

Swazimaa on muuten malaria-aluetta ja ennaltaehkäisyn nimissä pitää syödä lääkettä. Lääkepaketissa on noin 120-kohtainen lista mahdollisista sivuvaikutuksista ja ihan todennäköisyyden takia jokin niistä osuu kohdalle. Omat unet on ollu sekavampia kuin Picasson ja Dalin maalaukset yhteensä, mutta onneksi päivävaikutukset ovat olleet pienempiä, jos sitä ei lasketa, että yhtäkkiä kaikki maapallolla ja sen ulkopuolella voi kiukuttaa. Keskiviikkona meni iltapäivä nauraessa sille, että koko ajan kiukutti, vaikka kaikki oli loistavasti. Neljä viikkoa nappeja jäljellä, tästä voi tulla vielä jännää.

Swazista jatkettiin Etelä-Afrikan puolelle Zulujen maille Hluhluwe-Infolozin luonnonpuistoon ja St.Lucian suistoon, jossa elää jo niin paljon eläimiä, etten edes mä pysty kurittamaan niitä grillillä. Tyydyttiin siis tarkkailemaan niitä veneestä ja autosta ja kun on lapsesta asti katsonut Avaraa Luontoa, niin nyt oltiin hyvillä seuduilla. Yhtään kissapetoa ei bongattu millään kierroksella, mutta leveä- ja suippohuulisarvikuono, elefanttilauma, virtahepo, krokotiili, seepra, pahkasika, vesipuhveli, kirahvi, paviaani ja läjä antilooppeja melkein korvasi kissojen puutteen. Eikä nyt siis puhuta mistään häkkieläimistä, vaan 90km*20km kokoisesta savannista, missä noita sitten joko bongaa tai ei. Mahtavaa.

Durbanin kautta siis kotiin, mutta Durbanissa ei ole oikeastaan mitään muuta kuin lämmin meri ja hieno ranta. Surffasin kerran. Piste. Ei teitä kiinnosta kuitenkaan :) Mutta jos kuvia haluaa katsoa, niin ne ovat täällä. Tämä on mun suosikki, ei todennäköisesti osu monta kertaa enää kohdalle.

Kuusi yötä jäljellä lähtöön ja viikon päästä Suomessa. Outoa. Tavallaan kiva tulla kotiin, mutta jösses, että tänne jää ikävöitävää. Avaudun tuosta myöhemmin, jätetään matkakertomukset onnellisiksi, koska sitä niiden kuuluu täällä olla.

Cape Town v.2.0.

Noniin. Maria laskeutui Afrikkaan ja blogi on ollut hieman jumissa. Ja surffaus. Pystyn silti sanomaan, että kivaa on, mut huolestuttavasti käy surffipäivät vähiin. No, tasapainoillaan tässä sitten parhaimman mukaisesti. Vaikeaa tässä on se, että helmikuusta alkaen ei ole pitänyt suunnitella mitään. Nyt pitää suunnitella kahden henkilön edestä. Ja toinen on nainen. Ei ole helppoa, sanoi Kekkonen ylämäessä.

Koska Port Elizabethissa ei oikeasti ole mitään järkevää näytettävää, niin paettiin aluksi Cape Towniin. Periaatteessa sama kierros kuin aiemmin näin nähtävyyksien osalta, nyt lisänä oli kyllä Robben Island, jonne ei viime kerralla päästy, kun ei varattu ajoissa. Eli Cape Point, Pöytävuori ja Stellenboschin ja Franshoekin viinitilat bongattiin. Ei se tylsää ollut tälläkään kertaa, etenkin, kun Cape Townissa oli uskomaton sumu Pöytävuorelle kiivettäessä. Eli vuoren huipulta näki pelkkiä pilviä kaupungin peittona ja huipulla hengattiin täydellisessä auringonpaisteessa. Hieman kuin olisi lentokoneessa istunut, eli ei voinut valittaa.

Robben Island oli kutakuinkin pakko nähdä. Etelä-Afrikan poliittiset vangit (siis ei-valkoiset) passitettiin kyseiseen loukkoon hyvinkin pienestä syystä ja nuorin vanki oli aikanaan 13-vuotias, joka syytösten mukaan yritti hajoittaa valtion. Samassa vankilassa Nelson Mandela istui elinikäistä tuomiota "terroristikommunistina" ja pääsi pois siis jo 27 vuoden jälkeen. Reilu tuomio. Kierroksella nähtiin pakolliset jutut, eli kalkkikaivos, vartijoiden kylä ja Nelsonin selli, jossa hän istui 8 vuotta. Kierrosta veti entinen vanki, jolta ei tullut kysyttyä tuomion syytä. 15 vuotta hän oli siellä kuitenkin oli istunut, eli kovat oli tuomiot. Poliittisista tuomioista ei myöskään saanut ehdollista vankeutta, eikä valitusoikeutta ollut.

Viime kerralla ei ajettu myöskään ihan Franshoekiin saakka testaamaan viinejä, vaan jäätiin Stellenbonschiin. Koko tuo alue on viinitilaa viinitilan vieressä ja taaskin pääsi testailemaan laatuviinejä ja Franshoekista tilattiin Suomeenkin laatikollinen viinejä. Ei niitä sieltäkään tunnu saavan, niin tilattiin koko satsi ja tiätty ne pitää juoda suoraan pullosta Jussina.

Jos joku on lukenut Suomen lehdistä jotain Etelä-Afrikan levottomuuksista, niin ne ehtivät sopivasti myös Cape Towniin, kun päästiin sinne. Eli homma johtuu siitä, että köyhät mustat paikalliset kiduttavat ja tappavat muualta muuttaneita köyhiä mustia. Poliisi ei reagoinut täällä asiaan mitenkään ensimmäiseen viikkoon ja sitten homma lähtikin lapasesta. Pelkästään viikonlopun aikana Cape Townin ympäristöstä 13000 ihmiseltä lähti koti alta, koko maan luku on noin 30000. Keskustan alueella pelättiin levottomuuksia ja osa kaupoista pysyi kiinni koko viikonlopun. Me vietettiin aikamme keskustan ulkopuolella, ei tehnyt mieli lähteä väkisin testaamaan paikallisten huumorintajua, vaikkei suoranaisia kohteita oltukaan.

Jempsis. Eli täältä saa katsella tämän reissun kuvat, nyt ne on otettu mun uudella järkkärilelulla, joten osa niistä on varmasti hieman tasokkaampia. Opetellaan käyttämään hieman lisää, niin johan saadaan kuvaus uudelle tasolle.

Perjantaina uus reissu tiedossa, koska ei täälläkään jaksa jumittaa. Johannesburgiin lento, sieltä autolla Swazimaahan, Hluhluwe-Infolozin savannille, sieltä Durbanin pohjoispuolta takaisin ja Durbanista lento takaisin. 8 päivää aikaa, tossakin meinaa tulla kiire. Sitten onkin viikko jäljellä ja pakko tulla takaisin. Jösses. Äkkiä se meni ja jos joku keksii keinon tuoda täältä ilmaston ja valtameren sinne, niin tarjoon kaljat.

Jeffrey's Bay ja minä

Nyt alkaa vahvasti haiskahtaa siltä, että planeetan surffiparatiiseilla ja mulla on tulossa pian välirikko. Jeffrey's Bay on Etelä-Afrikan parhaita surffikoloja ja siellä on surffattavia rantapisteitä 5km:n matkalla huomattava määrä. Tunnetuimpana spottina toimii maailman parhaaksi väitetty Supertubes, joka nimensä veroisesti on oikeana päivänä planeetan täydellisin tunneliksi muodostuva aalto. Supertubesin huono puoli on se, että se päättyy aina kiville, joten pieni lipsahdus laudalla voi olla kohtalokas. Kuultuani tarpeeksi monta mielipidettä, jätän Supertubesin muille. Mutta siinä vieressä on The Point, joka on saman rannan jatkumo. Siinä muodostuneet aallot käyttäytyvät normaalisti ja kuolemanriski on minimoitu. Kuulostaa hieman paremmalta siis.

Nyt olen viettänyt Jeffrey's Bayssa yhteensä noin 11 päivää, usein vielä niin, että aaltoennusteet ovat luvanneet tuolle kylälle mahtavia aaltoja. Mutta koska Australian aaltomekka Byron Bay ja minä emme koskaan kohdanneet aaltojen kanssa, niin ilmeisesti samat on käymässä Jeffrey's Bayn kanssa. Ennusteet ovat AINA menneet täällä pieleen ja lähes joka kerta olen kuullut sanat "huomenna" tai "eilen", kun puhutaan loistavista aaltopäivistä. Keskinkertaisissa ja sotkuisissa aalloissa surffaaminen vaan ei ole hauskaa, kysykää vaikka paikallisilta. Tänään viimeksi kuulin, että "eilen" oli mahtava päivä ja tänään tuuli kääntyi täysin väärään suuntaan noin 30min sen jälkeen, kun minä pääsin veteen. Mur.

Peli on menetetty. J-Bayssa tulee ehkä vielä piipahdettua hyvin pikaisesti, mutta surffaus jää luonnon armoille. Maria tulee tiistaina (Jipii!) ja taitaa olla hieman epäkohteliasta olla vedessä koko ajan, kun nainen tekee ruokaa ja siivoaa. Pitää siis olla kotona vahtimassa, että työ tehdään kunnolla. Meressä aion silti piipahtaa vaikka salaa, tässä alkaa olla aika vähissä.

Ja koska aika on vähissä, niin viimeiset päivät on menty pokerista tutulla All in -periaatteella. Lesothon keikan jälkeen vedessä on vietetty taas pitkiä tunteja ja lauantaina mentiin edellisen illan sikajuhlista piittaamatta aivan valtaviin aaltoihin, mikä ei ollut mitään kevyttä puuhastelua, vaan ihan työtä! 4 tunnin surffisession päätteeksi koko yläruumis huutaa armoa ja ettei näytettäisi heikkouksia keholle, niin tänään piti mennä taas täysillä veteen, tällä kertaa siis Jeffrey's Bayssa. Kuten mainittua, olosuhteet olivat taas keskinkertaiset tai huonommat ja "täysillä eteenpäin"-periaate kostautui veteen mennessä ja sieltä pois tullessa.

Itse surffaus siis sujui niin kuin sen pitikin, mutta ne oheistoiminnot menivät täysin käteen. Tuon rannan ollessa täynnä isoja ja pieniä kiviä ja isoja aaltoja, on kroppa ottanut osumaa. Jalkapohjista piti äsken kaivaa pinseteillä merirokkoa ja pieniä kiviä, koska jotain piti pistää eteen, kun näytti siltä, että lauta kolahtaa kiville. Tämä oli siis vedestä poistuessa. Toisen kerran veteen mennessä Herra Intian Valtameri näytti taas, että kuka määrää ja taas karahdettiin kiville rantavedessä. Ja koska lautaan ei saa tulla naarmuja ja iho kasvaa kuitenkin takaisin, niin nyt sattuu kävely. Jalkapohjat on täynnä pieniä haavoja ja aamulla pitäisi taas surffata. Onneksi Maria tulee, niin saa hetken tauon, ei tätä kestäisi kauaa :)

Ei ole siis helppoa täälläkään, vaikka blogiteksteistä sen saattaisi uskoakin. Täällä on täysi veren ja meren taistelu käynnissä, eikä merelle voi täysin antaa periksi. Eli alle kuukausi jäljellä, katsotaan, mitä miehestä on jäljellä kesäkuun 14. päivä. Taikauskoisille lisähuomiona, että kotilento on perjantaina 13. päivä klo 13.25. Pitänee pakata lentokoneeseen pari mustaa kissaa, peilejä ja tikapuut.

Taivaan vieressä

Noni. Taas on nähty kyliä ja kumpuja, tällä kertaa kohteena oli Lesotho, Pohjoinen Dragensbergin vuoristo ja suunnittelemattomana lisäbonuksena Umkomaasin riutta, jossa käytiin sukeltamassa. Perusperiaatteena siis ajaa mahdollisimman jyrkillä ja huonokuntoisilla teillä mahdollisimman pienellä vuokra-autolla, että säästetään bensakuluissa se, mikä kärsitään ajomukavuudessa. Täydellinen suksee näin jälkikäteen mietittynä.

Paljon tekstiä, yrittäkää kestää. Tai teeskennelkää tekevänne töitä, se tuplaa ilon tämänkin lukemisessa.

Matka Lesothoon.

Täältä Lesothoon kertyy kilometrejä reilu 700, joten otettiin iisisti ja jaettiin tuo palikka kahteen osaan. Pimeällä on tylsä ajaa, kun ei näe maisemia ja liikenneriski moninkertaistuu, kun hölmöt paikalliset ajaa kännissä rallia pimeällä. Eli pysähdyttiin paikassa nimeltä Hogsback. Ei muuten mitään erikoista, mutta kylän markkinointipäälliköiden mukaan J.R.R. Tolkien sai ideansa hobittien Kontulaan tuosta mestasta. Kirjaa en ikinä lukenut ja tuo juttu on ilmeisesti keksitty, mutta mikäli leffaan on uskomista, niin hyvin on markkinointiosasto Hogsbackissa homman keksinyt. Kaikki hotellit, ravintolat ja pubit (yhteensä noin 9kpl) oli nimetty kirjan paikkojen mukaan ja maisemat ovat sinnepäin. Kivaa ja kaupallista siis. Hauskinta oli kuitenkin keskustelu hostelin vastaanoton kanssa.

minä:"Moi. Soitettiin ja varaus on nimellä Petri."

ne:"Katsotaan. Te nukutte siis, hetkinen, puumajassa. Hahaa! Te kuolette pakkaseen!"

Mahtavaa. Onneks ostettiin makuupussit reissuun, niin selvittiin hengissä. Pirun kylmä oli silti ja tuo kommentti naurattaa vieläkin.

Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa ja kartan mukaan ajettiin päätietä pitkin kohti Lesothoa. Jos se tie oli päätie, niin minä opiskelen täällä. Ikinä en ole ajanut niin surkealla tiellä, mutta koska alla oli kuitenkin mahtava pikkuauto, niin perille päästiin.

Lesotho:

Lesothon turistinimi on "Valtakunta taivaassa" (Kingdom in the sky), koska koko vuoristoinen maa on ainoana planeetalla yli 1km korkeudessa. Täytyy myöntää, että hieman mäkinen maasto ja 1,3 litran moottorilla varustettu VW Golf eivät täysin kohtaa, mutta henkinen kantti on tärkeämpää kuin moottoriteho. Tämä todistettiin viimeistään siinä, kun ajettiin paikkaan nimeltä Semonkong (korkeus merenpinnasta 2200m). 75km matkaa ja 3h ajamista Semonkongiin antavat vihjettä tien kunnosta ja mäkien kaltevuudesta. Suurin osa nyppylöistä tuli kiivettyä ykkösvaihteella, koska kakkosvaihde autossa ei jaksanut kantaa kahta äijää ja rinkkaa.

Semonkong jäikin pääkohteeksi maassa, koska nopea matkustaminen meidän vuokratankillamme ei oikein sujunut. Semonkongissa kuitenkin tuli tehtyä niin riittävästi, ettei edes tarvinnut jäädä. Kokeneena ratsumiehenä (0 kertaa, 0 tuntia, kerran nähnyt Brokeback Mountainin) luonnollisin ratkaisu oli mennä 5 tunnin hevosvaellukselle keskelle Lesothon maaseutua ja siinä välissä tehdä maailman korkein abseiling 204m korkeudesta. Eli siis laskeutua sormenpaksuisen köyden varassa pystysuoraa kalliota pitkin. Lisäbonuksena abseilingissa oli vesiputous, joka kasteli jokaikisen iho- ja vaatesolun laskeutumisen aikana. Mahtavaa. Ratsastuksen aikana tuli nähtyä riittävän läheltä sitä museota, jota myös Lesothoksi kutsutaan. Traktori on siellä luksuspeli ja pellot kynnetään vieläkin hevos- tai aasivoimin. Mahtavan kaunista vuoristoa kuitenkin ja tuli luntakin nähtyä.

Muina pikkuhuomioina se, että maassa on enemmän hautaustoimistoja kuin bensa-asemia. Lesothon HIV-luvut ovat maailman pahimpia, eikä kenelläkään ole varaa autoon. Fiksumpi tietää, mistä tulee elanto, kun tilanne on ylittänyt katastrofipisteen. Jukka myös räjäytti renkaan ja loppumatka mentiin varalla. Mahtava reissu, tässä kohtaa oltiin kuitenkin edetty vasta 1/3. Kuvat Lesothosta voi tarkastaa tästä.

North Dragensberg:

Etelä-Afrikan suurin vuoristo on Dragensbergin vuoristo, joka venyy 1000km Etelä-Afrikan ja Lesothon rajalla, Kwazulu-Natalin provinssissa. Periaatteessa sama meininki siis kuin Lesothossa, mutta Etelä-Afrikan kehitys teki matkustamisesta edes hieman helpompaa. Täällä kohteena oli Amphiteatteri, joka on nimensä muotoinen 8km leveä kivikasa, josta löytyy myös maailman 2. korkein vesiputous. Läheinen hostel järjesti noin 6h vaelluksen tuon kiven huipulle ja korkeuseroa tuli noin 700m. Aloituspiste oli siis 2,5km merenpinnasta, huippu 3123m korkeudessa, eli oltiin lähempänä kuuta kuin merta.

Kokemattomille vaeltajille varmasti rankka vaellus kuitenkin hieman laimeni, kun huipulle päästyä taivas meni pilveen. Tai itse asiassa koko vuori. Vesiputousta ei näkynyt, amphiteatteria ei näkynyt ja itseasiassa koko opasta ei näkynyt, mikäli jäi 30m jälkeen joukosta. Kiitti. No, käveleminen on silti hauskaa puuhastelua ja vuorelta tultiin jyrkimmässä paikassa tikkaita pitkin. 25m pystysuoraa seinämää pitkin tikkaita pitkin nostaa pulssia enemmän kuin edellämainitut benjit tai abseilit. Turvaköyttä ei ole ja tikkaat ovat jääkylmät, joten sormet olivat valkoisemmat kuin sukat pesuainemainoksessa. Hyh. Hengissä selvittiin ja tietenkin taivas selkeni, kun päästiin takaisin lähtöpisteeseen. Kyllä sapetti, mutta tästä (jonkun muun ottama kuva) voi katsoa, miltä sen piti näyttää alhaalta päin. Ihan näyttävä.

Umkomaas:

Rankan vuoristokeikan jälkeen oli hyvä suunnata rannikolle sukeltamaan. Tämä ei varsinaisesti kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta alkuperäinen suunnitelmakin oli niin väljä, ettei tämä nyt varsinaisesti poikennutkaan suunnitelmasta. Kosmista.

Umkomaasin riuttaa (Aliwal Shoal) väitetään maailman top 10 -paikaksi, mikä on silkkaa markkinointia. Riutalla on elämää ja sinne on uponnut pari näyttävää hylkyä, mutta mun sukellustuurilla tuostakin paikasta saatiin hyvää keskivertoa parempi, mutta ei missään nimessä loistava. Tehtiin Jukan kanssa sukelluksen jatkokurssi tuolla ja taas ollaan astetta parempia ihmisiä. Hylkysukellus oli kyllä mahtava, mutta muuten melkein tylsää. Hait loistivat poissaolollaan ja siksi pistettiin opintotuki hyvään paikkaan, eli tiikerihaisukellukselle. Sitä ennen oli pakko päästä surffaamaan ja jos joskus voi surffaus mennä pieleen, niin tuolla se meni.

Viereisessä Scottsburghin kylässä on mahtava surffiranta ja sain innovatiivisilla kuulustelumenetelmillä lainattua itselleni laudan. Tässä kohtaa oltiin siis vielä voitolla. Aaltoihin piti kuitenkin mennä pienen kallion yli ja kun kysyin ohjeita siihen, niin vastaus "Kyllä sä tiiät" oli ainoa ohjenuora minun ja meren symbioosille. Pienen tarkkailun jälkeen onnistuin bongaamaan paikan, mistä teoriassa pääsee aaltoihin kuolematta, mutta käytäntö meni hieman toisin. Lopputuloksena kierin lauta kädessä kalliolta mereen ja tunnollisena suomalaisena pidin huolta, ettei lauta kolhiinnu. Lautaan ei tullut jälkiä, mutta koska kallio oli täynnä merirokkoa, niin minä vuosin verta neljästä eri paikasta. Pintanaarmuja, mutta jos noin pitkälle oltiin päästy ja lopulta olin kuitenkin meressä, niin kai se on surffattava.

Lauta oli kuitenkin eri kalibeeria kuin mun asenne, eli surffauksesta ei tullut mitään. Ikinä ei ole turhauttanut surffaus noin paljon, mutta puolikkaan aallon jälkeen oli pakko kelata mies vertavuotavana rannalle. Ens kerralla sit parempi yritys.

Niin, tiikerihait. Riutan lähellä on tunnetusti paljon haita, mutta koska ne eivät aina suostu vapaaehtoisesti paikalle, niin ne pitää pakottaa sinne. Kalanverta mereen, pari kalanraatoa kiinni poijuun ja menoksi. 20 minuutin odottelun jälkeen paikalla oli noin 20 Black Tip -haita ja viisi tiikerihaita. Normaalijärjellä varustetut ihmiset pysyisivät veneessä, me ja 10 muuta kiskoimme sukelluskamat niskaan ja painuimme pinnan alle. Jos vuoristossa jännitti roikkua narun varassa, niin täällä jännitys tuli pelkästään päätä kääntäessä. Isoin tiikerihai oli noin 4m pitkä ja pariin otteeseen tiikerihai meni kosketusetäisyydeltä pään tai jalkojen vierestä. Yksi Black Tip löi minua evällä päähän ja muutenkin koko hailauma oli kivasti pusutteluetäisyydellä. Alla pieni videoklippi, jonka eräs brittimies otti. Näyttävää.

Lisäkivaa sukelluksessa oli se, että National Geographic tutkii samassa paikassa tiikerihaiden käyttäytymistä. Toisin sanoen veneiltiin ja sukellettiin kolmen pätevän tutkijan seurassa ja opittiin kaikkea lisäjännää. Tärkeimpänä ehkä se, että hait eivät välitä ihmisverestä, se ei houkuta niitä pätkääkään. Eli oli siis täysin turvallista surffata haava jalassa, turhaan siellä hikoilette.

Tuon jälkeen oli turha yrittää tehdä enää yhtään mitään. Kamat kasaan ja Durbaniin yöksi odottamaan kotilentoa. Matkustaminen on rankkaa ja taas tuli sekin todistettua. 2300 ajettua kilometriä, 5 tiikerihaita, 204m jyrkännettä, 300 valokuvaa ja liian pieni lautasellinen sushia vei mehut ja paluu Port Elizabethiin on tervetullutta vaihtelua. Kuvat Kwazulu-Natalin vuoristosta ja sukelluksista löytyy täältä.

Maria tulee kahden viikon päästä, joten pian saa taas reissata :) Pakko surffata odottaessa mahdollisimman paljon, muuten ei jaksa. Koko loppuviikoksi luvattu hyvää aallokkoa, joten näillä mennään. Menkää te niillä.

Ääliöturistit

Koska jostain syystä luullaan Jukan kanssa, että aurinko on turhake ja lämmin ilma on hieno asia, niin mennään vuorille. Lesothon keikka näyttää varmistuneen ja perjantaina lähdetään tarkastamaan aitoafrikkalaista maaseutua vähintään 1km korkeuteen. Tyhmää tästä tekee vähintäänkin se, että siellä on tällä viikolla satanut lunta ja päivälämpötilojen ollessa siedettäviä (15-20C), tulee yöllä sitten rajunkin kylmä (-2C). No, ei tätä aurinkorannikkoa osaa ehkä arvostaa tarpeeksi, jos ei silloin tällöin saa kokea hieman kotoisia vappukelejä.

Lesothosta löytyy hieman taustakertomusta täältä, kirjoitan sitten omia fiiliksiä, kun tullaan takaisin. Toistaiseksi ennakko-odotukset ovat korkealla, sen pitäisi olla ihan tolkuttoman näyttävää seutua. Ja koska seutu on sitten ajoittain tooodella syrjässä, niin känny ei välttämättä toimi koko 10 päivän keikan aikana kuin ajoittain. Olen hengissä silti varmasti, älkää hätäilkö.

Muina juttuja on ehkä pakko mainostaa vielä täkäläistä energiapolitiikkaa. Jos jokin asia sitä kuvaisi hyvin, niin sanotaan vaikka niin, että Aleksi Randellin palkkaus täkäläisen kunnanhallituksen johtoon olisi näiltä hyvä veto. Niin kassalla tuntuvat sedät olevan, kun sähköä säännöstelevät ja tätä kaupunkia hallitsevat.

Ensin täällä oli siis se, että sähkökatkoja vaan tuli, kun virta loppui kesken. Se oli hitusen ärsyttävää. Sitten siirryttiin jaksotettuun aikataulutukseen, jossa kukin kaupunginosa oli pimeänä 2h päivässä. Se loppui, kun Walmerista (kaupunginosa) räjähti ikivanha sähkökeskus ja nyt se kaupunginosa on ollut pimeänä viikon. Asukkaat ovat kuulemma jokseenkin ärtyneitä, en ymmärrä, miksi.

Nyt siis keksivät, että Henry Fordin aikaiset sähkölaitteet eivät kestä päivittäistä on-off -leikkiä. Ja sitten siirrytään seuraavaksi siihen, että kerran viikossa on 5 tunnin pimeys, joka on tietenkin pienempi paha kuin jatkuva sähkökatkojen kyttääminen. Ei se silti sen vähempää ärsytä. Randell tänne hommiin ja äkkiä. Turku voittaa ja nämä voittavat.

Näillä jatketaan. Radiohiljaisuus alkaa tästä ja päättyy sitten 7. toukokuuta, kun tulen takaisin viidakkovuoristosta. Pitäkää ihmiset mahtava vappu siellä, me ollaan Jukan kanssa hengessä mukana, kun ensimmäinen loskasade piiskaa naamaa.

Koottuja hassuuksia.

Koska on tylsää, niin kirjoitetaan päivän toinen blogijuttu. Huomatkaa siis myös teksti tämän alla. Koska jokunen asia täällä on eri tavalla kuin Suomessa, niin ne ansaitsevat lähes aina sekä pelkoa, naurua että hämmästelyä. Pari asiaa voi olla toistoa, hajotkaa siihen.

Laskutus. Äsken soi puhelin ja kuului seuraava viesti: "Tämä on Telkomin (puhelinfirma) automaattinen laskutusmuistutus. Ette ole maksaneet puhelinlaskuanne ja mikäli ette maksa sitä 48h kuluessa, katkaisemme yhteytenne ja voimme tarvittaessa haastaa teidät oikeuteen". Öö. Laskua ei oo näkynyt ja opin äsken, että aloituspaketissa on tilitiedot ja sinne pitää käydä maksamassa säännöllisesti rahaa vaikka postin kautta. Jos maksaa liian vähän, niin tulee muistutus. Mahtava käytäntö.

Rikollisuus.

a) Apulaisministerin julkilausunto aiheutti pientä keskustelua täällä. "Poliisilla on aseet, kyllä niitä pitää käyttää rikollisten tappamiseen. Turha odottaa, että rikolliset pehmoilevat, poliisin on ammuttava tappaakseen." on hieman erilainen kommentti kuin koto-Suomessa odottaisi. Paikalliset rikollisluvut on aivan tolkuttomia, vuosina 1999 ja 2000 ammuttiin melkein 50000. Se on 13000 enemmän kuin Suomen sisällissodassa. Silti. Kehtaavat vielä väittää oikeusvaltioksi tuollaisen jälkeen.

b) Leffateatterissa esitettiin vetoomus, etteivät ihmiset varastaisi kaapeleita maan alta, koska se tuhoaa tietoinfrastruktuuria ja vie työpaikkoja. Elo-Joulukuussa varastettiin kaapelia noin 10 miljoonan euron edestä. Jukan blogissa hieman tarkempi selitys asiasta.

Kotikäyttöiset rikoksenestovälineet: Jo mainostetun pommipussin lisäksi löytyi kauppa, joka myy esim. mellakkavälineitä. Pitänee ostaa varastoon vaan siksi, että jos joskus iskee spontaani mellakka tuossa lähikadulla, niin voi sanoa kaikille, että "ei hätää, mä hoidan tilanteen, mulla on välineet." Jokaisen kodin ympärillä on myös korkeat muurit, piikkilankaa tai sähköaita. Rikkaimmissa taloissa on nuo kaikki. Myös yksityiset, aseistetut vartioliikkeet tulevat paikalle äkkiä, jos hälyttimet soivat. Pysytään jatkossakin sisällä pimeällä.

Päivittäiset sähkökatkot: koska täällä osataan energiasuunnittelu mahtavasti, niin jatkossa on sitten joka päivä 2,5 tunnin sähkökatko kivasti porrastettuna. Eli koska huomenna on sähkökatko klo 20-22.30, niin keskiviikkona on sitten klo 18-20.30. Tomi otti hieman selvää taustoista ja kirjoitti niistä blogissaan. Ei osannut odottaa sitä, että sähkö ei ole itsestäänselvyys ja nyt se jopa hieman ärsyttää. Näillä on mentävä, tätä on luvassa joka päivä heinäkuuhun asti. Sen jälkeen on vielä noin 7 vuotta tiedossa hyvää energiavajetta.

Kirjotan lisää sitten, kun muistan niitä. Nyt ei kye muistamaan enempää, mutta outouksia tästä maasta kyllä löytyy ihan kiukulla. Oppiipahan arvostamaan kotoisia itsestäänselvyyksiä.

Rapujuhlia, surffausta ja maahockeyta

Otsikko kertoo enemmän kuin viisi sanaa. Tossa mun viikko menikin ihan vahingossa ja lisäks kävin kahdella(!) psykantunnilla. Onneksi toinen on helpompaa ku lukiossa, niin ei pääse aivot nyrjähtämään liiasta ajattelutyöstä. Aivokapasiteettia pitää säästää siihen, että osaa ennustaa aaltojen ajoituksen, kun tässä tullut opittua kaikkea vuorovesistä, tuulista, virtauksista ja muusta surffausta sotkevasta.

Maahockey on sairas laji. Golf-mailan kokoisella puutikulla pitäisi osua pesäpallon kokoiseen (ja jalkapallon painoiseen) kuulaan niin, että pelin tempo pysyy yllä ja kaikilla on hauskaa. Voin kertoa, ei onnistu. Maila on oikean käden puolella aina, eikä sillä saa pelata edes rystypuolta! Käännetään sen sijaan mailaa ylösalaisin ja veivataan. Ei mahdotonta teoriassa, mutta siinä hemmetin tikussa myös lapa on kuin golf-mailassa, eli tulitikkuaskin kokoinen oksa. Ainoastaan britit ja siperialaisvangit on niin tyhmiä, että voisivat väittää tota järkeväksi säännöksi.

Tuleepahan silti juostua, siksi tuolla kurssilla lähinnä ollaan. Aikataulujen takia mun piti lopettaa se ja ottaa rahat takaisin, mutta se ei nyt onnistunutkaan niin kuin piti. Ensin sanottiin, että "joo, käy edes kerran ja lopeta sit." Toisella kerralla sanottiin, et "Sä kävit siellä jo, ei sitä enää voi lopettaa". Kiitti. Käyn huomenna riehumassa yliopistolla, tossa on 50€ kiinni hyviä reissurahoja.

Lauantaina vedettiin Tomin kanssa perinteiset rapujuhlat. Tai sitsit. No, eniveis. Jotain perinteitä ehkä tuli rikottua, mutta kaikilla oli hauskaa ja ihmiset oli innoissaan vielä tänäänkin moisesta konseptista. Koska suomalainen "aloitetaan tasan viideltä" ei toimi täällä ihan tarkalleen, niin kaikki oli paikalla 18.10. Pari snapsia, pari lasia valkoviiniä, rapuja, pastasalaattia ja tiätty hienot lauluvihkot maksoivat kaikilta (35 ihmistä) 4€. Ja koska Tomin kanssa näytettiin mahtavaa esimerkkiä taitavasta laulamisesta, niin kaikki olivat mukana, vaikka jotkut laulut olivatkin suomeksi. Ei se meteli kieleen katso. Tomin blogissa on kattavampi juttu näistä kemuista, mutta täältä löytyvät mun ottamat kuvat.

Surffauskin alkaa näyttää ihan säännöllisesti oikealta surffaukselta. Lisäherkkuna löysin tuosta vakiorannan läheltä toisen surffimestan, mikä on oikeilla aalloilla mahtava oikean käden breikki. Huonona puolena on kivikkoinen ranta, mutta näillä harjoitustunneilla ei tullut edes mieleen moinen kolarointi. Alkanut oppia tehokkaasti, miten eri aallot kaatuvat niskaan, ja nykyään on harvinaista, että oltaisiin täysin meren armoilla. se ei tietenkään ole yhtä jännittävää, mutta on se ihan kiva osatakin jotain. Tällä viikolla meri antaa taas parastaan, joten päivittäinen mennee pari tuntia. Kiva, että on pystynyt organisoimaan tehokkaasti tämän koulunkäynnin :)

Eilen täällä järkättiin Teräsmies-triathlon. Sairas kilpailu. Ensin lämmitellään 3,8km uiden, sitten ihan kunnon vuoksi pyöräillään 180km ja sit tehdään loppuverryttely maratonin muodossa. Jos joku urheilulaji on Kelttifutiksen lisäksi syntynyt kännivedonlyöntinä, niin se on pakko olla toi. Seiskalta aloittivat, voittaja oli maalissa jo kolmen aikoihin ja viimeisiä juoksijoita laahusti kaduilla vielä klo 22.30. Itse en osallistunut, koska kisassa ei ole vaellusosuutta. Kruununa päivällä oli ilotulitus. Näkisin, että oli surkein ilotulitus, mitä olen ikinä nähnyt. 10m korkea kipinäsuihku 2 minuutin ajan ja päivä oli siinä. Jos itse olisin moisen urheilusuoritteen puskenut, niin olisin vaatinut rahat takaisin.

Jatketaan näillä täällä. Vapun aikoihin tehdään todennäköisesti pieni roadtrip Lesothoon ja vaelletaan siellä ympäriinsä. Kuulemma tolkuttoman hienoja maisemia luvassa ja sieltä tultua ajattelin karata Mozambikiin vähintään viikoksi sukeltamaan. Yhtään sukellusta en ole vielä tehnyt, tarvisi hieman aktivoitua siinäkin.

Lisää sekalaisia kuvia yllämainituista ja muista jutuista on taas täällä. Ja taas muistutuksena, että saa Suomestakin pistää kuulumisia :) Ei se niin tylsä maa voi olla, ettei kenelläkään ole mitään elämässään :)

Benji-video

Silläkin uhalla, että äiti kauhistelee tätä, niin tämä on näytettävä. Eli video siitä kevyestä benjistä, joka tuli hypättyä tuossa pari viikkoa sitten. Tarkkaavaiset kuulevat mun kevyen huudon hypyn alkaessa. Jukka, Tomi ja Jussi kuulivat saman monen sadan metrin päässä tarkkailuasemalta :)

Näillä mennään, pistän ensi viikolla taas jotain päivitystä. Pidetään tänään rapujuhlat kaikille, joten tarjotaan ulkomaalaisille ainakin jotain erilaista.

Nauttikaa maisemista, tekee mieli tehdä toi benji uudestaan. Löytyykö rahoittajia? :)

Arkea pukkaa

En ole kirjoittanut mitään viikkoon, koska tylsä arki puskee niskaan. Kai siitäkin voi jotain kirjoittaa, kun on opiskelu jäänyt hieman pimentoon näissä jutuissa. En tiedä miksi, se vie kuitenkin leijonanosan ajasta. Tai seepranosan, ihan sama.

Viime viikolla läpäisin ainakin hengenpelastuskurssin. Tentti nyt ei ollut ehkä vaikeimmasta päästä, mutta virallinen uintiosuus (400m, 8min) otti hieman koville. Kunto siis kesti sen mahtavasti, mutta 25m jälkeen oikea käsi alkoi pistämään. Siinä sit jauhettiin kiukulla loppumatka, vaikka käsi sattui ihan rehellisesti. No, onpahan paremmin ansaittu. Lisäksi piti näyttää elvytystä, uimalla pelastaa kaveri altaasta ja tehdä kaikkia pieniä turhia juttuja. Ja koska olin ainoa henkilö koko kurssilla, joka käytti aitoja punaisia Baywatch-shortseja, niin olen kurssin moraalinen voittaja.

Ja symbolisena lopetuksena tuolle hienolle Baywaytch-uralle toimi eilen tuulisin päivä yli 2 kuukauteen. Tuuli varasti Jeffrey's Bayssa narulta mun punaiset Baywatch-shortsit ja ilmeisesti vei ne merelle. Rest in peace, ystävät.

Viime viikolla kirjoitin myös ihan oikean esseen stressistä. Tällä viikolla alkaa coping skills, joka käsittelee stressinsietoa. Mitä stressiä? Ainoa asia, josta täällä syntyy moista, on kävellä taksista kotiin pimeässä noin 5m. Tietenkin vois stressata kaikesta, niinku liikenteestä, rahoista, mistä tahansa. Päätin kuitenkin vetää nollalinjalla gradun jälkeen hetken, joten mennään hymyilemään tuolle kurssille.

Ja tällä viikolla saa taas surffata! 10 päivää Cape Townissa ja koko viime viikko tuuli mereltä, joten surffista ei ole tullut mitään. Perjantaina onni kääntyi ja tuuli kääntyi rantatuuleksi ja aallotkin olivat hyvän kokoisia, joten mereen oli mentävä. Luonnollisesti onnistuin telomaan itseni aallon lyödessä laudan täysillä mun jalkapöytään ja pelkäsin jo kertaalleen, että jalka murtui. Ei hätää, pieni (suhteellista) turvotus on ok ja lauantaina taas mereen. Ja lisäksi lauantaina aalto otti laudasta kiinni ja heitti sen evä edellä mun päähän. Tuon jälkeen jalkapöytä oli pienin murhe, eikä ohimomustelma teknisesti ottaen edes häiritse surffausta. Tällä vauhdilla tarvii kyllä ostaa suojavarusteita.

Tämän viikon ennuste lupaa silkkaa hunajaa koko viikoksi. Harmi, että nousuvesi pari viikkoa ajoittuu liian myöhäiseen iltaan, niin tarvii raahautua aamukasteella mereen. Mutta koska ostin uuden kokopitkän märkäpuvun, niin nyt ei tule kylmä, vaikka miten yrittäisi. Naurakaa vaan siellä, ettei kestetä lämpöä, mutta esim. perjantaina pystyi aamupäivällä menemään shortseissa ja ohuessa paidassa mereen. Kahden tunnin päästä pidin tauon ja kävin vaihtamassa ohuen märkäpuvun päälle, eikä se meinannut riittää. On ainakin opittu, että monta päivää merituulta tuo kylmää vettä rannikolle ja kunnon rantatuuli puhaltaa lämpimän pintaveden pois. Väittäisin, että tuon kahden tunnin aikana pintavesi kylmeni monta astetta. Hyi.

Näillä mennään. Ei täällä muita kummempia, mutta nyt ollaan siirrytty aikataulutettuihin sähkökatkoksiin energiapulan takia (Tomin blogissa on tästä hyvä kirjoitus) ja kunnon Afrikkalaiseen tapaan tuokin on pientä arpapeliä. Port Elizabethin kaupungin sivuilta saa hakea oman alueensa odotetut sähkökatkoaikataulut ja sitten Eskomin (energiamonopoli) sivuilta kannattaa tarkastaa sähkökatkon todennäköisyys. Uskomatonta pelleilyä, mutta ei riitä omat resurssit korjaamaan asiaa. Kärsitään sitten.

Kahden tunnin päästä alkaa muuten maahockey. Kuulin viime viikolla, että siinä maila on aina oikean käden puolella, mikä on täysin luonnoton asento. Ja kun juostaan täysillä maila väärässä kädessä, niin lyön randista vetoa, että saan rajuja mustelmia vielä näiden kahden kuukauden aikana. Onneksi toin säärisuojat Suomesta.

Pysykää terveinä siellä ja tulkaa toki käymään. Mä tuun käymään siellä kesäkuussa ja pysyn terveenä täällä. Toivottavasti.

Pääsiäisloma

10 päivää meni ja hurahti, tällä kertaa kohteena oli Stellenbosch, Cape Town ja sinne johtava Garden Route, joka on tylsästi ilmaistuna maantie. Ja koska johdonmukaisuus ei ole vahvin alani, niin kronologisen matkakertomuksen sijaan pistetään jutut teemoittain. Jos juttu rönsyilee, niin se on lukijan syytä, ei minun.

Autoilu: Garden Routea väitetään maailman kauneimmaksi maantieksi ja on ihan oikea nähtävyys Etelä-Afrikassa. Ei tuo väite ihan poskellaan ole, koska tie kaartelee uskomattomien vuoristojen, rantojen ja muiden tylsyyksien läpi. Vaikka Cape Towniin on matkaa noin 750km, jokaisesta kilometristä on helppo nauttia pelkkien maisemien takia. Oikeasti kilometrejä tuli 950km, koska piipahdettiin Cape Agulhasissa, Afrikan eteläisimmässä kärjessä. Kuva siitä tässä. Kaupan päälle tiet ovat loistokunnossa, eikä etukäteen varoiteltu Afrikan liikenne näyttänyt ollenkaan pahoja puoliaan. Toisaalta pimeässä ajettiin ehkä 2km. Matkaseurana oli menomatkalla neljä mukavaa nuorta naista Amerikasta, paluumatkalla Jukka, Tomi ja Jussi. Tietenkin paluumatka oli kivempaa :)

Voiton vei silti Cape Townin oma nähtävyyskierros, eli Hyväntoivonniemeä länsipuolelta kiertävä Chapman's Peak. Tielle mahtuu hädintuskin kaksi autoa rinnakkain ja mutkia on enemmän kuin näissä blogiteksteissä. Parhaissa paikoissa tiputusta mereen oli noin 100m ja kallio tien yläpuolella oli yhtä korkea.

Nähtävyydet: Cape Townista jäi näkemättä poliittisten apartheid-vankien koti Robben Island, joten takaisin on vielä mentävä. Oli siellä silti jotain muutakin, joista suosikkina palloilee kaupungin profiilia hallitseva Pöytävuori. Keskustan vieressä on reilu 1000m korkea kivimöhkäle, jonka päälle pääsee kävellen, kiipeillen tai hissillä. Koska Pöytävuori valloitettiin synttäreitä seuraavana päivänä, niin luonnollisesti piti kävellä. Onneksi oma, pitkä kokemus vaelluksista esti pulssin nousut ja hengästymiset. Matka ei ollut pitkä, vain reilu kilometri. Nousua tuossa kilometrissä on kuitenkin noin 700m, joten ihan parkkipaikalla tanssimista se ei ollut. Etenkin, kun edellisillan punaviinin tanniinit nöyryyttivät sydäntä kuin media Kanervaa.

Alas pääsi sentään vaijerihissillä, mikä oli huomattavasti kuvottavampaa kuin kiipeily. Tuulessa huojuva hissi, jonka lattia pyörii, ei ole mukavin matkustusväline, se tuli opittua.

Kaupunkielämä: runsaan kaupunkisuunnistelun lisäksi Cape Townissa oli tarjolla runsaasti viihdettä. MyCoke-festivaali toi kaupunkiin Musen, Chris Cornellin, Kornin, Kaiser Chiefsin ja 30 seconds to Marsin. Loppuviikosta tarjolla oli Cape Town Jazz -festivaali, joka täytti keskustan ensimmäisen illan ilmaistarjonnalla.

Cape Townin parasta antia on kuitenkin valtava ravintolatarjonta, joka on kaiken lisäksi kustannuksiltaan siedettävä. Ei näillä palkoilla ravintoloissa juosta jatkuvasti, mutta pari piti silti kokeilla ja aina poistuttiin tyytyväisenä. Viimeisenä iltana nöyryytettiin paikallista kalateollisuutta maksamalla 11€ sushi-illasta, jossa sai syödä, kunnes yökkäsi. Pienen pieniä kalarullia muuten mahtuu näinkin pieneen naamaan yllättävän monta ja maku on mahtava. Lisää tätä jatkossakin.

Stellenbosch: Etelä-Afrikka tunnetaan myös mahtavien viinien kotina ja sekin piti testata. Stellenbosch on täynnä viinitiloja ja täältä tulevat kaikki parhaat paikalliset viinit. 31 maistettua viiniä viideltä eri tilalta oli mahtava tapa käyttää pari päivää, niin 20% matkasta meni tässä. Kaksi maukkainta viiniä tarttui mukaan ja rahaa niihin meni 7€. Tuohon mullakin on varaa. Lisäksi käytiin brandytehtaalla ja sieltä mukaan tarttui 12-vuotias Van Ryn's -brandy, joka on palkittu pariinkin otteeseen maailman parhaana brandyna. Korkataan tuo sitten Suomessa, kun on aika valmistua.

Muut hassut pikkujutut (2kpl): Vaikka vahingonilo on julmaa ja näinpäinpois, niin silti vuoden parasta tilannekomiikkaa aiheutti paikallinen eläinkunta. Cape Townin eteläkärjessä elää runsaslukuinen paviaanikanta, joka elelee rauhallisesti omaa elämäänsä ja houkuttelee turisteja ottamaan niistä kuvia, että ne saisivat synnytettyä tilannekomiikkaa. Ensimmäinen kohtaaminen paviaanien kanssa päättyi niin, että iso urospaviaani nousi pystyyn, avasi takana olevan (pysäköidyn) auton oven ja hyppäsi autoon. Noin 0,5 sekunnin sisällä viisihenkinen lapsiperhe oli ulkona ja paviaani sai pitää omat bileensä. Ruokaa löytyi pienen mellastuksen jälkeen ja nokkela paviaani suunnisti ulos autosta. Olisihan tuossa voinut käydä pahastikin, mutta koska kukaan ei loukkaantunut, niin nauru oli rankkaa. Videolle en saanut.

Kohtuuttomin esine ikinä löytyi suositusta ostoskeskuksesta. Ostoskeskuksen seinässä oli näppärä(!) pommipussi. Eli jos näet ostoskeskuksessa pommin, tee näin.
a) kävele pommipussiautomaatin luokse, riko lasi ja avaa laatikko

b) avaa pommipussi, aseta kaasupatruuna siihen ja peitä pommi huolellisesti pussilla

c) kävele rauhallisesti (!) pois ja laukaise patruuna narulla

Helppoa, kunhan muistaa olla kiljumatta ja juoksematta täysillä kohti ovea, niinkuin KAIKKI MUUT. Mahtavaa.

Itsemurha-aktiviteetit: Koska Afrikkaan on siunaantunut mäki ja toinenkin, niin niistä saa mahtavia leikkikenttiä niille, joilla itsesuojelu on vähissä. Löydettiin Etelä-Afrikan korkein abseiling, eli köysillä laskeutuminen pitkin kallionseinämää hoituu näppärästi Pöytävuorelta. 112m pystysuoraa jyrkännettä alas kahden sormenpaksuisen narun varassa nosti pulssin aivan tolkuttomiin lukemiin, eikä tässä auttanut mikään kokemus mistään. Huuto siinä tuli. 50m tiputuksen jälkeen jyrkänne kuitenkin loppui ja loppumatkasta jäljellä oli pelkkää ilmaa varpaiden päässä. Tolkuttoman hienot maisemat ja pulssi lähemmäs 200. Turha käydä lenkillä, kun paikallaan roikkuessakin saa sydämen tanssimaan.

Toinen nitro löytyy Tsitsikamman alueelta. Bloukran's Bridge on 216m korkealla ja joku talipää on keksinyt rakentaa sinne maailman korkeimman benjin. 260m kävelyä sillalle jaloissa joustavan metalliverkon päällä ei ilmeisesti ollut riittävän kuvottavaa, koska perillä autuaasti hymyilevät herrasmiehet sitovat nilkkaan tukevan remmin ja mikäli et itse tajua hypätä, he työntävät alas sillalta. 4 sekuntia vapaapudotusta ja vauhti yli 140km/h. Nettopudotus on 160-190m ja pelkästään köyden jouston tuoma jojotus on yli 120m. Koska itse jäin täysin sanattomaksi tästä höykytyksestä, lainaan kuvaukseen Madventures-kirjan viisauden.

"Päräyttävää"

Kaikki kuvat löytyvät täältä ja tiivistettynä tämä maakuntakierros oli mahtava. Nyt on edessä paluu arkeen, eli surffaukseen ja auringonottoon. Näyttää siltä, että tällä vauhdilla paluu Suomeen tulee olemaan rajumpi kuin tuo benji. No, nautitaan nyt ja tsempataan myöhemmin. Ei elämä hosumalla parane.

Surffihehkutusta

Ei pitänyt kirjoitella ennen Cape Townin matkaa, mutta nyt on hieman pakko mehustella vapaapäivien kuningasta. Tänään sopivasti sattui kohdalle vapaapäivä ja surffiennuste näytti neljää tähteä ilman miinuksia. Miinukset tulevat siis huonoista tuulista tai virtauksista ja maksimi on viisi tähteä. Kelikalenteri näytti +32C ja aurinkoista, joten olisi ollut rikos ihmiskuntaa vastaan olla menemättä veteen tänään.

Tuollaiset lämpötilat on täysin kohtuuttomia Suomeen verrattuna, joten myötätunnosta nostin pakkasrajan +20C:een. Eli tänään piti olla 12C plussan puolella ja poutaa. Ei tule niin kova koti-ikävä, kun kesäkelitkin on kuin Suomessa.

Aamukuudelta piti ottaa ensimmäinen kierros, mutta koska oli nollakeli, niin ei oikein lämpötila innostanut. Hieman epätasaista meressä, eikä sitten jaksanut taistella 30min enempää. Ei hätää, harvinainen vapaapäivä mahdollisti pidennetyt aamu-unet, joten lounaan jälkeen pystyi jatkamaan.

Iltapäivällä sitten alkoi se pommitus. Lämpömittari näyttikin vahingossa 17C plussan puolella ja meressä on +4C. Ohuessa paidassa ja lautashortseissa surffaaminen on muutenkin nautinnollisempaa kuin märkäpuvussa ja keli salli sen jotenkuten. Hyvän kokoisia aaltoja, käytännössä tyyntä neljään asti ja kymmeniä poimittuja aaltoja. Ensimmäistä kertaa tuli kunnolla tehtyä ihan surffauksen näköisiä käännöksiä aalloissa, enkä joutunut aaltojen heiteltäväksi kuin pari kertaa. Mahtavaa. Tätä leikkiä piti sitten jatkaa 12.30-18.00, joten uskon meloneeni laudan päällä noin 2155km. Kädet jumittaa jostain syystä.

Huomenna olisi vielä paremmat aallot, mutta taitaa jäädä aamusurffiin huominen leikki, kun tarvii lähteä iltapäivällä Cape Towniin viettämään pääsiäistä. Viime lauantain selkäjumitkin on mennyttä päivää, eli selkä vaan taisi kiukutella, kun sai liikaa liikuntaa ja hierontaa. Tämän päivän surffaus ainakin tuntuu tehneen vain hyvää. Eli terkkuja äidille, terveitä ollaan :)

Tästä siis jatketaan katselemaan tämän maan kehutuinta kaupunkia ja Afrikan eteläisintä niemenkärkeä. Jos joku haluaa mukaan, niin vielä pääsee. Jos ette, niin voin ottaa kuvia. Se on ihan kuin itte olis paikalla, eiks?

Syökää paljon mämmiä ja suklaamunia. Mä keskityn totutusti kasvisruokaan.

At your own risk

Koska eletään Afrikassa, niin täällä tehdään kaikki "omalla vastuulla". Kauppaan, ravintolaan, kirjastoon, leffaan, rannalle, baariin ja oikeastaan kaikkialle mennään "omalla vastuulla". Liian pitkälle tämä periaate meni siinä, kun allekirjoitin hierojalle mennessäni "en pidä hierojaani vastuussa mahdollisesta kuolemastani". Uskomatonta, mutta aina yhtä viihdyttävää. Nyt kaduttaa, että allekirjoitin sopimuksen, koska eilisen hierojan jälkeen elin tänään tuskaisimman päivän pitkään aikaan. Selkä kramppasi liiallisen urheilun ja hieronnan jälkeen niin rajusti, että kaupassa tipuin kaksi kertaa polvilleni ja syvään hengittäminen aiheutti todella rajuja kramppeja. Nyt on taas helpompaa, särkylääkkeet ja piikkilevyt tulivat tarpeeseen.

Ensi torstaina on lähtö Kapkaupunkiin, joten tähän väliin tulee pieni päivitystauko blogille. Siellä ollaan noin 10 päivää ja samalla keikalla on tarkoitus hypätä naru nilkassa alas 216m korkealta sillalta, tarkastaa Stelleboschin viinialue, fiilistellä MyCoke-festivaalilla Musen keikkaa, sekä muuten vaan pitää täysin ansaittu loma pitkän koulu-uurastuksen jälkeen. Pidetään seuraava loma sitten vaikka huhtikuussa, niin vältytään burnoutilta.

Pari viikkoa sitten sain oudoimman idean kuukausiin. Lähetin käsinkirjoitetun kirjeen täysin tuntemattomalle henkilölle Kuopioon. Käskin ihmisten arpoa etu- ja sukunimen ja sen perusteella etsin Finderistä ko. henkilön. Kirjoitin siis Hannalle Kuopioon kuulumisia Afrikasta. En pistänyt sen enempää kontakteja, mutta pyysin lähettämään tekstarin Afrikan numeroon, kunhan kirje on perillä. Vielä ei ole tullut vahvistusta, odotellaan vielä. Ja tein tuon siksi, että mun mielestä olisi aivan mahtavaa saada kirje jostain ja joltain. Toivottavasti kyseinen Hanna on samaa mieltä.

Pistin lisää sekalaisia kuvia tänne, mikäli sellainen ketään kiinnostaa. Tänään käytiin porukalla syömässä, kun oli Jukan synttärit. Hienohko ravintola alku-, pää- ja jälkiruoalla ja hyvällä viinillä. Ei muuten tule halvaksi tollainen, koska tuokin maksoi yli 10€. Pää hajoo tällaisessa hinnoittelussa :)

Maanantaina Baywatch-kurssin (life saving) kuntotesti (400m uintia, 8min) ja huomenna olisi tiedossa mahtava surffipäivä. Enää puuttuu se, että selkä olisi kunnossa, niin voisi oikeasti tehdä jotain. Sopii toivoa, että yön aikana tulee ihmeparannuksia, koska sohvalla makaaminen täällä on ihan yhtä virikkeellistä kuin esim. sohvalla makaaminen Suomessa.

Jaksakaa te siis siellä, mä jaksan täällä. Ja saa niitä kuulumisia Suomesta välittää useamminkin. Tämä ei ole pelkästään suora vihje, tämä on haaste kaikille :)

Afrikan uutisia

Piti poimia tähän pari uutista, kun täällä hoidetaan asioita hieman eri tavalla kuin Suomessa. Ensinnäkin, lakkoilussa mennään pidemmälle kuin Ranskassa. Ensimmäisenä lakkopäivänä pidätettiin 110 ihmistä, kun he
a) yrittivät saada kunnantaloja tulvimaan avaamalla kaikki hanat ja paloletkut
b) kaatoivat katolta myrkkyä
c) mellakoivat teräsputkilla ja veitsillä aseistettuina
Uutinen tästä on täällä.

Toisena päivänä ei paljon säästelty, vaan siirryttiin bensapommeihin ja poltettiin lakkovastustajan talo. Kyllä se niin on, että jos rikkuriksi lähtee, niin seuraukset pitää kestää. Uutinen löytyy täältä.

Jos muutenkin haluaa lukea "hieman" erilaisia uutisia, niin The Herald on hyvähkö. Ei se mikään journalismin helmi ole, mutta ainakin sieltä saan seurattua hieman paikallisia uutisia. Vähän eri meininki kuin Suomessa.

Paistit värikuvina!

Koska on jotenkin tunteetonta syödä eläintä, minkä ulkonäköä ei tiedä, niin nyt sivupalkin menussa on kaikkiin eläimiin kuvalinkit. Mahtavaa. Nyt on siis tunne-elämä korjattu, kun tietää, miltä äskeinen Reebok näyttää. Hyvää lihaa muuten ja kaunis eläin.

Mun saamien tietojen mukaan kaikki mun syömät yksilöt pureskeli ja potki muita yksilöitä. Ja vei niiden lounasrahat ja muuta kiusaamistakin oli havaittavissa. Ja lisäks liian korkea määrä antilooppeja on selkeä liikenneriski ja ne tuhoaa kasvillisuutta. Kyllä se on sellanen homma, ettei niitä voi luonnossakaan pitää, niin tavallaan autan antilooppeja ja ihmisiä. Hyvä olo tulee, kun tietää auttavansa melkein kaikkia.

Jatketaan täällä näillä eväillä, jatkakaa te niillä.

Alexandria

Piti pysyä kotona viikonloppu. Mutta perjantai-illalla päätin kuitenkin lähteä viiden saksalaisen, eli Elmarin, Philipin, Steffin, Martinan ja Cathrinin kanssa vaelluskeikalle 80km päähän Alexandriaan. Vaellusta kehutaan siitä, että se on ainoa paikka koko Etelä-Afrikassa, missä yhdistyvät sademetsä, rantavaellus ja dyynit. Ja lisäksi dyynit ovat koko maan isoimmat, joten ihan pikku hiekkalaatikosta ei ole kyse.

Kuvat keikalta löytyvät täältä. Reissuselitys löytyy alta.

Lauantai: Kunnon saksalaiseen malliin reissuun ei lähdetä myöhässä ajamaan. Lähdetään klo 5 aamulla. Täysin sielutonta toimintaa, mutta koska sain nukkua takakontissa koko menomatkan, niin ei häirinnyt. Tai häiritsi ainakin hieman vähemmän. 19,5km kuljettavana, ensin metsän poikki rannalle, sieltä dyyneille ja sieltä välimajalle.

Mahtavaa puuhaa, mukavasti nähtävää koko ajan ja ilmakin siedettävä +22C ainakin alkuunsa. Rannalle päästyämme pompsahti lämpötila kivasti, kun aurinko tuli pilvestä ja rusketus pääsi taas käyntiin. Näin kokeneena vaeltajana (viimeksi kävellyt reppu selässä toukokuussa 2003) ei olosuhteet paina missään. Olisi silkkaa teeskentelyä sanoa, että oli lämmin tai edes kuuma. Illalla välipysähdys mökillä ja suoraan sänkyyn 19.50. Liian rikki valvoakseen yli kahdeksaan. Ei kävelty kuin 6h30min (plus tauot), joten ei se nyt niiiin rankkaa ollut. Kokeneena vaeltajana tiedän tällaiset jutut.

Sunnuntai: Ylös taas klo 6. Auringonnousut on näyttäviä ja tällä kertaa seurana oli varmaan 1000 delfiiniä, jotka piti meille showta merinäköalaterassillemme. Liikkeelle klo 7, reittinä ensin matalaa pusikkoa 2km, sitten dyynejä 6km ja loppumatka sademetsää rajulla nousulla. Pohkeille otti, mutta koska kokonaismatka oli vain 16,5km, niin kokeneet vaeltajat ei tollaisesta edes väsy. Hengästyy enintään noin vartiksi.

Dyynit olivat rajun rankka osuus. Pahimmissa nousuissa hiekka upotti polviin asti, eikä dyynit ilmeisesti kasva tasaisiksi. Napalmia taivaalta ja asfaltti päälle, sanon minä. Dyynien jälkeen saksalaisjätkät nosti vauhtia ja kävelivät kuin elettäisiin syyskuuta 1939. No, siinähän kävelivät edellä. Steffillä jumitti polvi, niin kokeneena vaeltajana tajusin jäädä jonon viimeiseksi. Näin kukaan ei jäisi jälkeen ja vauhti pysyisi järkevänä.

Sademetsäosuus oli melkein pelkkää nousua ja kokonaisnousua tuli melkein 300m korkeussuunnassa. Olisi tullut edes tasaisesti, mutta tietenkin se toimi melkein intervalliharjoituksena. 500m tasaista ja 500m pystysuoraa kiipeämistä. Joku tolkku tähänkin. Onneksi oma, pitkä kokemus vaelluksista esti hengästymisen.

4h44min (plus tauot) ja oltiin perillä. Ihan tolkuton vauhti ottaen huomioon noi dyynit, mitkä vei mehut sekä miehestä että vesipullosta. Tälläkin kertaa oma, pitkä kokemus vaelluksista esti väsymyksen, enkä kärsinyt vauhdista ja väsymyksestä niin kuin normaalit, painoindeksinsä yläreunassa elävät kauppatieteilijät olisivat tehneet.

Mahtava keikka, lisää tollaisia. Nyt täytyy venytellä kyllä vielä rajusti, koska kokeneet vaeltajat tekee niin. Muuten sattuu huomenna ja rajusti sattuukin.

1kk takana

Mihin sekin nyt jo hurahti? Liian äkkiä menee tämä 4,5kk, jos ensimmäisenä kuukautena ehti hädin tuskin surffaamaan, näkemään leijonia, syömään puolikkaan savannin, dyynilautailemaan, tutustumaan 50 ihmiseen ja jotain muita pikkujuttuja. Tarvii ruveta hoputtamaan muiden juttujen kanssa, tässähän tulee pian kiire kotiin.

Opettavainen kuukausi takana. Ainakin sen kannalta, että on hieman oppinut, mikä täällä toimii ja mikä ei. Syöminen on halpaa. Ja hidasta. Kärsivällisyys on kasvanut, kun tietää jo ennakkoon, että nopea lounas on helposti noin tunnin odotus ja kaupan kassalla Visa Electronin esilleotto tietää kolmen henkilön työllistämistä ja ajan täydellistä seisauttamista. Hyvä, että ihmisillä on töitä, mutta täällä ihmisillä on töitä, koska mikään ei oikein toimi. Ja mikään ei oikein toimi, koska liian monta ihmistä töissä tarkoittaa täällä sitä, ettei kukaan oikeastaan tee mitään. Näppärä kierre.

On myös opittu, että tämä yhteiskunta on menossa tärviölle. Sähköt ei toimi ja tänään päätettiin olla rakentamatta mitään uutta noin puoleen vuoteen, koska sähkö ei riitä. Tuhansia työpaikkoja lähti siinä rytäkässä, eikä se paranna köyhien asemaa yhtään. Ja nykyiset sähköongelmat oli ennustettavissa jo 5-10 vuotta sitten, mutta kukaan ei tehnyt asialle mitään. Tässä sitten ollaan.

Apartheid on nimellisesti historiaa, mutta mustilla on silti surkeimmat duunit ja miljoonia asuu slummeissa peltihökkelien suojassa. East Londonissa mustien suosimassa kaupassa oli mun ja ruotsalaisten lisäks kolme muuta valkoista ja toisessa (paremmassa) kaupassa tilanne oli päinvastainen. Tarjoilija saa täällä palkkaa noin 0,6€/tunti, joten näppärät laskee siitä, miten sillä elää, kun hinnat ei muuten ole dramaattisesti Suomea halvemmat. Paikalliset pelkää, että täällä leviää pakka vielä käsiin. Itse veikkaan, et futiksen MM-kisoista saa hyödyn vain niin pieni osa kansasta, että sen jälkeen on odotettavissa hulinaa.

Rikollisuus ei ole itselle vielä osunut onneksi kohdalle, mutta jos maassa asuu 10 miljoonaa HIV/AIDS-potilasta, joilla on perhe ruokittavana, niin kyllä sen tietää, mihin se johtaa. Tilannetta ei helpota raiskaus- ja korruptiosyytteistä livahtanut pääministeri, josta voi lukea täältä. Suosittelen etenkin "rape charges" ja "corruption charges" -kappaleita. ANC, eli vasemmistopuolue, jota hän johtaa, ei ole yhtään parempi. Siitä voi lukea täältä. Puolueen johdosta (tilastosta riippuen) joko 16% tai 29% on tuomittuja rikollisia. Jösses. Lyhyesti sanoen: täällä kaikki valtioon liittyvä pyörii korruption ympärillä, joten parannuksia tuskin on luvassa. Surullista.

Kaikesta tästä huolimatta täällä on viihtynyt aivan mahtavasti. Valtavan kaunis maa, jossa riittää ihmeteltävää jokaisen kiven takana. Ihmiset ovat ystävällisiä ja systeemiin totuttua pienet ongelmat eivät edes häiritse. Köyhyyttä vastaan ei opintotuella taistella, mutta aion jossain välissä ottaa osaa slummilasten opetukseen tai muuhun tilannetta parantavaan toimintaan. Apu täällä kelpaa varmasti, kunhan löytää oikeat kanavat siihen.

Tästä siis jatketaan. Randi, eli paikallinen valuutta on menettänyt viikossa noin 10% arvostaan, joten tavarat halpenee kotona istuessa. Tänään randi on laskenut iltakuuden ja keskiyön (6h!) välillä noin 5%, kun tuli tieto tuosta rakennusprojektien jäädyttämisestä. Hyvältä siis näyttää talouskasvun kannalta. Suomen yhteiskuntaa oppii ainakin arvostamaan tällaista pelleilyä katsoessa. Harmi, että Suomi on vaan väärässä paikassa kaukana päiväntasaajalta.

Nauttikaa siis paksusta sosiaaliturvasta siellä ja siitä, että kännykän ja hienon auton omistaminen ei ole yllytys rikokseen. Mä nautin täällä omasta olostani sillä välin :)

Salamasota

Parvekkeella oli aika eturivin paikat, kun täällä alkoi viiden tunnin salamailotulitus. Mikäs parvekkeella istuessa, kun kamera jauhaa sarjatulella kuvia. Ukkosesta kertoo jotain se, että 8 peräkkäistä kuvaa 6 sekunnin valotusajalla tallensi salaman. 2600 otettua kuvaa, tulokset löytyy täältä, enjoy.

J-Bay

Parempi määritelmä tuosta kohteesta on varmaan täällä. Keskitytään tässä lähinnä fiilistelemään äärimmäisen pätevästi käytettyä kolmea päivää. Tollasia keikkoja tekis koska tahansa, elämä oli taas hyvää.

Perjantai. Lähtö PE:stä, kolari alta vartissa. Käännöksessä vastaantulija kuulemma etti sytkäriään ja toisen auton keula oli hieman toisten kaistalla. Ei henkilövahinkoja, mutta sytkärimiehen Toyota otti rumaa osumaa. Itse olin Tomin, Jussin ja kahden jenkin kanssa eri autossa, joten ei päästy edes pelästymään.

J-Bayssa homma alkoi hieman paremmin. Muut lapset lähti lautaostoksille ja mä ja Tomi yritettiin päästä surffaamaan. Surkeaa räpellystä, kun aallot oli muuttanut muualle. Joten mentiin kaljalle väittelemään pintin tilavuudesta ja Kolumbuksen Amerikan löytämisestä. Jälkimmäisestä piti väitellä jenkkien kanssa, niiden mielestä se oli 1776. Hieman pieleen.

Iltapäivällä parani hieman ja auringonlaskuun saakka sai polskia. Illalla meksikolaista hostellissa ja parit surffikaljat. Mahtava päivä kuitenkin, lisää tuollaisia.

Lauantai. 8.30 mereen aamusurffille. Klo 6-11 ja 15-19 on hyvää surffiaikaa, niin se pitää käyttää tehokkaasti. Ton mukaan mentiin lauantainakin, välissä käytiin lumilautailemassa dyyneillä. Aivan mahtavaa puuhaa, mutta kun jokainen ihosolu on hiekassa ja sitä löytyy kolmen päivän jälkeenkin päästä ja polvista, niin hieman alkaa rassaamaan. Mustelmia tuli, mutta hauskaa oli.

Illalla taas vapaalla ja sai taas todistaa brittituristien suloliikkeitä, kun ne tarttuu kaljapulloon. Vähän ku katselis sokeiden ja lahjattomien kepulaisten jääkiekkoa. Ei siitä mitään tule. Bonuksena kyllä kuulin sellaisesta, että täällä voi mennä vapaaehtoisena kouluihin opettamaan, koska opettajia ei kuitenkaan ole. Lyhyitä keikkoja ja jos homma lykästää, niin avustan myös rahallisesti. Tämä on siis kiinni vain siitä, että meneekö rahat oikeaan tarkoitukseen. Näiden korruptiotaloutta en lähde tukemaan.

Sunnuntai. Pientä kohmetta aamukasilta ylösnousun aikaan, mutta mereen oli mentävä. Tomi ei päässyt ylös ihan kasilta. Aallot oli poissa käytännössä koko viikonlopun, mutta kyllä niistä edes jotain riemua sai aikaiseks. Koko päivä meni hieman jumittaessa, mutta iltapäivästä päästiin kokeilemaan taas uutta leikkiä. 10km Jeffrey's Baysta on kallioiden välissä syvä lampi, mihin pääsee hyppimään 1-18m korkeudelta. Mahtavaa puuhaa, mutta kantti ei kestänyt kuin 10m, joten puolet huvista jäi kokematta. Kostona tästä ens viikonloppuna maailman korkein siltabenji. 216m tiputusta, ehkä pieni kiljaisu tiedossa.

Pistin kuvia reissusta tänne, käykeehän kurkkimassa. Ja pitäkää ittenne terveinä, mä teen samat täällä.

chilling, chilling

Täällä tehdään vapaa-ajan uutta maailmanennätystä. Koulua on hädin tuskin 4h viikossa, joten ajankäytön kanssa on lähes ongelmia. Surffaus on taas koukuttanut rajusti ja sitä tuleekin sitten harrasteltua päivittäin, siihen päälle uinti (yritän uida vähintään 2km viikossa) ja satunnaiset muut tuskalajit, kuten Paint ball. Lisää keksitään varmasti, ei se ainakaan ajan puutteesta ole kiinni.

Paint ballia käytiin pelaamassa keskiviikkona ja 11-0 voittotilaston lisäks näytettiin Tomin kanssa maailmalle, miten samassa joukkueessa pelataan. Kummankin isoimmat mustelmat on peräisin toisen luodeista :D Ensin Tomi ampui lasit huurussa mua kahden metrin päästä käteen ja 15min myöhemmin teilasin Tomin ristitulessa. Näin se hoituu, kun tiimissä pelataan.

Viikonloppuna tiedossa surffikeikka Jeffrey's Bayhin. Säätiedote lupaa silkkaa hellettä ja aaltotiedote lupaa hyviä aaltoja. Jos joku keksii paremman tavan viettää pari päivää, niin kirjottakaa ylös. Sen jälkeen vien teidät valheenpaljastustestiin :) Niille, jotka asiasta tietävät tai eivät tiedä, niin Jeffrey's Bayssa on pari maailmanluokan surffispottia, joten siellä on odotettavissa silkkaa surffauksen riemujuhlaa. Ainakin toivottavasti.

Viime sunnuntaina ei ollut ihan riemujuhlaa, mut ainakin näyttävät aallot. Ranta-aallot oli 13-jalkaisia, eli yli nelimetrisiä. Pakkohan oli olla niin tyhmä, et kokeilemaan piti päästä ja turpaanhan siinä tuli :) Ensin voimat vei pelkkä mereen pääsy, sitten siellä olo oli silkkaa taistelua ja rantaan tultiin melkein lentämällä, kun yksi aalto päätti heitellä mua. Saldona nolla surffattua aaltoa ja rajun kipeä niska. On se mahtava laji.

Pistin maanantaina lisää kuvia tänne, vedenpitävällä kameralla kävin ottamassa myös surffauskuvia ihan lähituntumasta.

Eli Afrikkaan kuuluu oikein hyvää, kunhan paviaanit ei saa yliotetta kaupungista. Yliopistolta tuli tällainen tervehdys sähköpostiin :)
"Please be aware that there is a stray Baboon currently moving around the Humerail, Humewood and Summerstrand area and visiting our campuses. Please ensure that the animal is left alone, do not approach it, feed it or attempt to chase it. It will move on of its own accord."

Der Führer - autokuski

Matkakertomukset sikseen, nyt on pakko tylyttää saksalaisia. Tai saksalaista. Tomin kämpässä asuu 2m pitkä René, joka on Saksasta. Perusjäyhä saksalaisen stereotypian mallipoika, jolla on kuiva huumorintaju, mahtava Arnold-aksentti ja yleinen rentous on jäätyneen puuaidan tasolla. Ihan jees sälli siis, kunhan sen kanssa ei elä suhteessa ja jaa asuntoa. Siis juuri yksi niistä saksalaisista, jotka pilaa maineen myös kaikilta normaaleilta saksalaisilta.

Lauantaina tuli tähän ihmisjäävuoreen tehtyä parempaa tuttavuutta, kun lähdettiin Tomin ja Renén kanssa 60km päähän Jeffrey’s Bayhin surffikeikalle. Normaalia parempi surffipäivä, mutta paluumatka oli silkkaa saksalaista ilotulitusta. Seuraavia pallokohtia voi pohjustaa sillä, että yleisesti ottaen tietty varovaisuus ja tarkkaavaisuus liikenteessä on oltava täällä korkealla. Ryöstäjiä on totuttua enemmän ja muut autoilijat voi olla holtittomia. Renén ollessa kuskina nostetaan tarkkaavaisuustaso terrorismintorjunnan tasolle ja toimitaan näin:
* Huoltoasemalla on tankkauspalvelu. Pidetään ikkuna auki 5cm, ettei kukaan kuule, mitä toinen sanoo. Myös auton avaimet pitää ujuttaa väkisin tuosta 5cm reiästä, koska bensakorkki on lukossa.
* Maantiellä on pysähdyksiä korjausten takia. Jos ikkunat ovat sattumalta vähän auki, kun heijastinliiveihin pukeutunut kaveri tulee antamaan toimintaohjeita, pistetään ikkuna kiinni ja katsotaan muualle.
* Kaupunkialueella joku voi yrittää ryöstää, joten turvallisinta on ajaa viisi kertaa punaisia päin.
* Myöskään stop-merkkejä ei kannata kunnioittaa. Ne on ryöstäjien ansoja.
* ”Älä luota ikinä keneenkään” voi olla hitusen hankaloittava asenne, jos viettää maassa seuraavat 12kk. En nyt sano, että eletään takki auki jatkuvasti, mutta saksalainen jalkapallomentaliteetti ei kuulu maailmalle.

Mahtava jätkä siis ja mahtava päivä :) Hienoja aaltoja, vaikka tuuli mereltä päin. Pienenä miinuksena sidonta petti ja surffilauta irtosi auton katolta, kun ajettiin motarilla 140km/h. Oho. Pelkkiä pintanaarmuja ja evät rikki, eli täysin korjattavissa. Silti suhteellisen epämiellyttävä fiilis katsella takaikkunasta, kun tärkein esine koko maassa pomppii moottoritiellä. Ensi kerralla osataan sitten paremmin, ettei tule turhia välipäiviä (surffaukseen) opiskeluun.

Chintsa ja Ndunu

Giddiup! Viikonloppuna tuli tarkastettua Wild Coastin eteläkärki, eli Chintsa. Lyhyesti sanottuna aivan mahtava paikka keskellä kaunista luontoa ja bonuksena vielä meren rannalla. Hostel oli rakennettu rinteeseen, joten rannalle pääsi kävelemällä ja metsässä sai ihastella mm. käärmettä, joka tunki yhteen huoneeseen. Mahtavaa :) Samalla keikalla tuli nähtyä lähietäisyydeltä muutama kirahvi, seepra, leijona ja monta pihvilihan näköistä antilooppia. Ikwenkwezin riistapuisto oli siinä lähellä, joten sielläkin tuli siis käytyä. Noita riistapuistoja piisaa tässä maassa lähes joka mutkassa, mutta pienimmissä on vain harvoin petoeläimiä. Ei ne tuollakaan vapaana tallustelleet, vaan leijonat ja gepardit oli eristetty omille alueilleen. Näyttäviä ne on silti. Mut hyvä, että ovat aitauksessa. Yrittävät kuitenkin syödä mun menuni ja sellaista ei katsella hyvällä.

Lisähehkutusta ansaitsee valtatie (!) N2, joka menee vuoristojen ja laaksojen välistä aivan järkyttävän hienojen maisemien läpi. Harvemmin jaksaa ajamisesta nauttia noin paljon ja Pohjois-Irlannin ja Melbournen maisemareitit jäi täysin kakkosiks tuolle.

Keskiviikkona tehtiin samanaiheinen keikka Ndunun puistoon, jossa pääsi itse ajamaan mönkijöillä. Aikamoista huijausta antaa käyttöön 250-kuutioinen mönkijä ja sen jälkeen kieltää ajamasta yli 20km/h. Toisaalta se valvonta piti meidät ehkä hengissä, kyllä sen tietää, miten homma olis karannut lapasesta, jos oltaisiin vapaasti saatu päristellä. Tuolla ei leijonia tms. ollut, mutta kirahveja ja satoja muita pihvilihoja juoksi ympäriinsä ja maisemat oli paremmat kuin hyvät.

Kuvia löytyy sivupalkista löytyvän linkin takaa ja niitä lisäillään pikkuhiljaa. Meille tuli kotiin netti ja se hajos samantien. Oli mahtavaa soittaa asiakaspalveluun, kun vajaan tunnin jonotuksen päätteeksi piti vakuuttaa niille, että meillä oikeasti toimi netti jossain välissä. Siellä väittivät, ettei meillä ole nettiä, ni sitä ei voi korjata. Mahtavaa palvelua. Myös nykyinen kotiosoite löytyy sivupalkista ja synttärikortit, -onnittelut, -lahjat, -lahjakortit, -shekit ja -paketit voi lähettää tänne. Eikä sitten mitään postiennakkopaketteja :)

Talokompleksia viritellään just turvallisemmaks (lisää sähköaitaa ja vartiointipalvelua), kun jonkun liikemiehen kämppään tunkeutu ryöstäjä, joka vielä riehu puukolla. En tiedä koko settiä, mutta meillä on aina ovet lukossa ja tullaan taksilla suoraan kotiovelle. Ei olla suurimmassa vaarassa, mutta varovaisempia varmasti jatkossa. Vaikutti aika suunnitellulta, koska perushörhöjen on käytännössä mahdotonta päästä taloalueelle muutenkaan. Jatkossa vielä vaikeampaa, joten ei syytä huoleen.

Hyvä elämä jatkuu siis, aurinkoa piisaa, surffi on mahtavaa ja liha on halpaa. Jatketaan näillä ja pidetään jatkossakin kivaa :) Lupaavalta näyttää. Hyvää vointia kaikille ja iloitkaa lähestyvästä kesästä :)

Chuck Norris

Päivän kevennyksenä paras vitsi aikoihin.

"Chuck Norris näki tiellä haavoittuneen peuran ja otti sen syliinsä. Chuck paransi peuran haavan parrallaan ja peura kiitti nuolemalla Chuckin poskea. Tämän jälkeen Chuck taittoi siltä niskat ja tappoi sen.

Koska Chuck Norris antaa Ja Chuck Norris ottaa."

Laatua!

Faunan kuolema

Ostettiin kämppään maanantaina grilli ja välittömästi päästettiin mopo käsistä. Ekana iltana Markus kävi lihakaupassa ja osti kaikkea, mitä Euroopasta ei saa. Siksi ollaan syöty viimeiset kolme päivää pahkasikaa, seepraa, springbokia (hyppyantilooppia), strutsia, kudua, elandia, wildebosia ja gemsbuckia. Yli 4kg lihaa ja rahaa meni alle 30€, vaikka yli puolet lihasta oli file-tavaraa. Ei näitä hintoja voi kuin rakastaa.

Toisin sanoen Lonely Planet on nykyään meidän ruokalista, mikä on ainakin mun mielestä kaikessa brutaaliudessaan tosi hauska juttu :) Vielä on menussa hyvä lista eläimiä käymättä ja toistaiseksi vain seepra on todettu huonoksi lihaksi, se maistuu ihan vanhalle kalalle. Kudu ja springbok pääsi mun suosikkilistalle välittömästi ja ne pääsevät tulelle varmasti myöhemminkin. Ja jos kasvissyöjät nyt riehuu siellä, että tämä on väärin, niin
a) kaikki tuo on luonnonpuistosta ammuttua riistaa, joten yhtään viljelysmaata ei olla tuhottu
b) leijonat ja hyeenat olis kuitenkin vieneet noilta hengen ja rahat, jos me ei oltais ehditty ensin
c) näin naurettavan lihamäärän syönnillä on pakko olla jo työllistävä vaikutus
--> Meat Fest saa jatkua, vielä on monta eläintä syömättä :)

Viikonloppuna tiedossa keikka Cintsaan, missä Johanna oli töissä. Siellä saa ilmeisesti nöyryyttää hevosia ja norsuja ratsastamalla niillä ja on muutenkin virikkeellinen paikka. Oli tässä aikakin tauolle, viikolla oli kuitenkin yli 2h koulua. Jotenkin tuntuu, että tässä joutuu henkisesti hieman rappiolle, kun gradusykähdyksen jälkeen on vapaa-aikaa yli äyräiden. No, otetaan ilo irti tästä, kun kerran olen hommat näin junaillut :)

Nenäiho näyttää aurinkohoidon jälkeen ihan muovilta, nyt tiedän, miltä Michael Jacksonilta tuntuu. Eikä se helpotu sillä, että täällä on ollu ihanteelliset surffikelit koko viikon ja tänään (keskiviikkona) sain elämäni isoimman aallon. Mahtava fiilis, kun yli 7’ (2+m) aalto vie mennessään ja jopa niin, että pysyy pystyssä :) Viikonloppuna lupailtiin jopa 11’ aaltoja, eli melkein nelimetrisiä. Hieman liikaa tässä vaiheessa, toivottavasti siellä Cintsassa on pienempiä. Muuten käy vielä hassusti.

Aaltoja!

Noniin. Päästiinhän siihen asiaan. Tänään (maanantai) aamulla oli lähes ihanneolosuhteet surffaukselle, ei tuulta ja aallotkin vielä inhimillisissä mitoissa. Ei näin 19kk jälkeen heti täysin liekeissä ole, mut pääsipähän hieman aallolle. Ja lapsi on onnellinen :) Homma vaan tietenkin paranee ajan myötä, vieläkin on takaraivossa se Ausseissa sattunut pieni haveri, joten varovaisesti mennään. Kyllä se itsesuojeluvaistokin pian himmenee, ei hätiä. Niille, jotka asiasta jotain tietää/on kiinnostunut, niin ostin sellaisen 6’4” Fish tail -laudan, joka on normaalia leveämpi, että pääsisi edes joskus pystyyn sen kanssa. Hyvin toimii.

Lauantainakin tuli piipahdettua vedessä. Ei pitänyt surffata, koska olosuhteet oli aivan kamalat, mut tuli sitä silti kokeiltua, kun Jukka ja Tomikin menivät. Ei surffauksesta tullut juuri mitään, mut otin ainakin pahasti turpaan Herra Auringolta. Mahtavaa ajattelukykyä osoittaa se, ettei ole elokuun jälkeen edes nähnyt aurinkoa ja sit menee kolmeksi tunniksi rannalle ilman paitaa ja ottaa Suomen nopeimman instant-rusketuksen No, kai se on normaalia, että suihkussa käyminen sattuu ja iho on punaisempi ku Neuvostoliitto. Lisäksi lauantaina ranta oli täynnä bluebottleja (meduusoja). Ilmeisesti aina merituulen aikaan ne äpärät ajautuu rantavesiin ja tuskariski kasvaa rajusti. Niillä on vajaa 2m pitkä poltinelin ja niitä oli rantahiekalla kymmeniä silloin. No pain, no gain, eli minun surffausta ei pienet tirriäiset estä. Yrittäköön. Ainakaan lauantaina ei napsahtanut kohdalle, katsotaan, jos tulevaisuudessa.

Pitäisi pian ampaista koululle varmistamaan kurssivalinnat ja iltapäivällä on Life Saving -kurssi. Oletan, että se on sitä, että juostaan hidastetusti rannalla ja välillä nauretaan David Hasselhoffin ja silikoniviritettyjen naisten kanssa. Muuten näkisin, et mua on vedätetty. Onneksi otin punaiset uimashortsit mukaan, niin pääsee heti oikeaan tunnelmaan. I’ll be ready.