tiistai 22. huhtikuuta 2008

Ääliöturistit

Koska jostain syystä luullaan Jukan kanssa, että aurinko on turhake ja lämmin ilma on hieno asia, niin mennään vuorille. Lesothon keikka näyttää varmistuneen ja perjantaina lähdetään tarkastamaan aitoafrikkalaista maaseutua vähintään 1km korkeuteen. Tyhmää tästä tekee vähintäänkin se, että siellä on tällä viikolla satanut lunta ja päivälämpötilojen ollessa siedettäviä (15-20C), tulee yöllä sitten rajunkin kylmä (-2C). No, ei tätä aurinkorannikkoa osaa ehkä arvostaa tarpeeksi, jos ei silloin tällöin saa kokea hieman kotoisia vappukelejä.

Lesothosta löytyy hieman taustakertomusta täältä, kirjoitan sitten omia fiiliksiä, kun tullaan takaisin. Toistaiseksi ennakko-odotukset ovat korkealla, sen pitäisi olla ihan tolkuttoman näyttävää seutua. Ja koska seutu on sitten ajoittain tooodella syrjässä, niin känny ei välttämättä toimi koko 10 päivän keikan aikana kuin ajoittain. Olen hengissä silti varmasti, älkää hätäilkö.

Muina juttuja on ehkä pakko mainostaa vielä täkäläistä energiapolitiikkaa. Jos jokin asia sitä kuvaisi hyvin, niin sanotaan vaikka niin, että Aleksi Randellin palkkaus täkäläisen kunnanhallituksen johtoon olisi näiltä hyvä veto. Niin kassalla tuntuvat sedät olevan, kun sähköä säännöstelevät ja tätä kaupunkia hallitsevat.

Ensin täällä oli siis se, että sähkökatkoja vaan tuli, kun virta loppui kesken. Se oli hitusen ärsyttävää. Sitten siirryttiin jaksotettuun aikataulutukseen, jossa kukin kaupunginosa oli pimeänä 2h päivässä. Se loppui, kun Walmerista (kaupunginosa) räjähti ikivanha sähkökeskus ja nyt se kaupunginosa on ollut pimeänä viikon. Asukkaat ovat kuulemma jokseenkin ärtyneitä, en ymmärrä, miksi.

Nyt siis keksivät, että Henry Fordin aikaiset sähkölaitteet eivät kestä päivittäistä on-off -leikkiä. Ja sitten siirrytään seuraavaksi siihen, että kerran viikossa on 5 tunnin pimeys, joka on tietenkin pienempi paha kuin jatkuva sähkökatkojen kyttääminen. Ei se silti sen vähempää ärsytä. Randell tänne hommiin ja äkkiä. Turku voittaa ja nämä voittavat.

Näillä jatketaan. Radiohiljaisuus alkaa tästä ja päättyy sitten 7. toukokuuta, kun tulen takaisin viidakkovuoristosta. Pitäkää ihmiset mahtava vappu siellä, me ollaan Jukan kanssa hengessä mukana, kun ensimmäinen loskasade piiskaa naamaa.

Ei kommentteja: